Posts Tagged ‘ValueFrame’

Muutoksen markkinoilla

Käynnissä oleva muutos on suurempi kuin osaamme tällä hetkellä edes kuvitella. Maailmantalouden horjuminen on vain pintaraapaisu koko muutoksesta, joskin kovin konkreettinen sellainen.
Elämme siirtymävaihetta, jossa vanhat ja uudet toimintamallit ottavat mittaa toisistaan. Näin on myös liiketoiminnassa. Olemme siirtymässä nopeasta oman edun tavoittelusta kestävimpiin tapoihin toimia. Parhaimmillaan tämä luo pitkäkestoisia molempia osapuolia tyydyttäviä liikekumppanuussuhteita.
Pidän Amsterdamissa syyskuussa luennon, [...]

Read the rest of this entry »

Tuottavuuden kasvun avainsanat: päätä ja toimi

Luin mielenkiinnolla ministeri Antti Tanskanen haastattelun tämän päivän Kauppalehdestä. Jorma Pöysän haastattelussa ministeri Tanskanen pohtii miksi Suomi ei yllä perinteisten teollisuusmaiden piirissä kymmenen joukkoon, kun vertaillaan tuottavuutta oikealla tuottavuusmittarilla, eli työtuntia kohti lasketulla bruttokansantuotteella. Hän muistuttaa, että huippuunsa viritetyissä keihäänkärkiyrityksissä työskentelee vain muutama satatuhatta työntekijää. Tanskanen toteaa:
Heidän lisäkseen töissä on kuitenkin yli kaksi miljoonaa suomalaista. [...]

Read the rest of this entry »

Oy Basso Media Ltd. ja ValueFrame löysivät yhteisen sävelen

Urbaanin musiikin ja kaupunkikulttuurin äänitorvi Oy Basso Media Ltd. on monimediatalo sanan varsinaisessa merkityksessä. Basson tuotteita ovat Bassoradio (pääkaupunkiseudulla 102,8 Mhz, Welho 105,9 Mhz ja internetissä http://www.basso.fi), Basso -lehti, www.basso.fi sekä Basso TV. Lisäksi tytäryhtiö Basso Events järjestää tapahtumia, viimeisimpänä esimerkkinä yhteistyö heinäkuussa avatun ravintola Nuden kanssa, johon Basso Events tuottaa sisällön.
Täytyy nostaa hattua Basson [...]

Read the rest of this entry »

Relevant Point Oy valitsi ValueFramen

Relevant Point Oy tuottaa palveluja sähköisen mainonnan parissa toimiville tahoille. Relevantin palveluvalikoimiin kuuluu mm. mainosmateriaalien trafikointi mediatoimistojen, tuotantoyhtiöiden ja medioiden välillä, sekä Suomen tehokkain bannerinjakelualusta. Myös erilaiset mainonnanhallintaohjelmat kuuluvat Relevantin palveluihin.
Sovellusvuokrattavan ValueFramen avulla Relevant Point Oy tehostaa asiakkuuksien hallintaa sekä mahdollistaa ulkoisen myyntiorganisaation käyttämisen.
ValueFramen käyttöönotto tehdään yhteistyössä Solu Team Oy:n kanssa.
Lisätietoja:
Relevant Point Oy
Risto Jäntti
risto.jantti(at)relevant.fi
gsm +358 [...]

Read the rest of this entry »

Uudisraivaajan menestystarina

Kaiken julkisen voi-lama-voivoi vaikerruksen keskellä oli tänään kiva lukea Digitodayn uutinen ValueFramen menestyksestä. ValueFramen toimitusjohtaja Harri Kanerva on vienyt yhtiötä hyvään suuntaan.
Teen läheistä yhteistyötä ValueFramen kanssa, joten olen päässyt seuraamaan myös Harrin tapaa kehittää sekä palvelua että yritystä. Täytyy sanoa, että en ihan äkkiä muista tavanneeni toista kaveria, joka suhtautuu samanlaisella intohimolla työhönsä. Arvostan Harrin [...]

Read the rest of this entry »

Kesytä omat projektisi

Useisiin samanaikaisiin tapahtumiin pirstaloitunut työkulttuuri vaatii uusia toimintatapoja. Pelkkä stategioiden luominen ja prosessikaavioiden piirtely ei riitä. Miten hallita yhtäaikaisia projekteja, useiden kampanjoiden tai julkaisujen tuottamista, tai vastata asiakkaiden alati kasvaviin vaatimuksiin kustannustehokkuudesta?
Yhtä ja oikeaa ratkaisua ei ole. Jos joku on sellaisen keksinyt, ilmoittautukoon heti. Sitä odotellessa, aloitetaan pienemmistä kokonaisuuksista.
Projektityöskentelyn ehkä suurin haaste on useiden projektien [...]

Read the rest of this entry »

Ensimmäinen vuosi on takana

Solun ensimmäinen vuosi tuli täyteen helmikuussa. Onpa ollut tapahtumaa jos jonkinlaista. Kaikki alkoi ajatuksesta tuottaa aikakaus- ja asiakaslehtitaloille tietoteknisiä palveluja. Näin tapahtuikin. Ensin palvelimet pystyyn Javerdelin tiloihin Pitäjänmäelle Helsinkiin ja sitten rakentamaan sovellusvuokrattavaa toimitusjärjestelmää. Ohjelmaksi valikoitui hollantilaisen van Gennepin PlanSystem3. Siellä se nyt pyörii Javerdelin konesalin uumenissa, ja aika monta lehteä on vuoden aikana tullut [...]

Read the rest of this entry »