Kirjoitettu: Kesäkuu 11, 2009 ¬ 16:39h.
Tiina Kallioinen
Ohjelmistoyrittäjät ry järjesti eilen jäsentilaisuuden aiheesta SaaS-liiketoimintamalli ilmiönä ja kasvustrategiana.
Tiivistettynä illan anti oli seuraava. SaaS-liiketoiminta (Software as a Service) kasvaa voimakkaasti verrattuna muuhun softabisnekseen, jopa taantuman aikana. Syitä voidaan hakea mm. näistä seikoista:
Asiakkaat haluvat päästä nopeasti käsiksi hankintansa arvoon. Tämä on mahdollista, koska SaaS-mallissa maksetaan vain käytöstä. Ylimääräisiä lisenssejä tai etukäteisinvestointeja ei tarvita.
Käyttöliittymät yksinkertaistuvat ja [...]
Read the rest of this entry »
Kirjoitettu: Toukokuu 11, 2009 ¬ 23:25h.
Tiina Kallioinen
Pahoittelut jo etukäteen pitkästä tekstistä. Asiakokonaisuus on aika laaja, en saanut palasteltua sitä tämän lyhyemmäksi. Otetaan siis härkää sarvista ja käydään aiheen kimppuun.
Sovellusvuokrauspalvelun tuottaja kantaa kaiken vastuun palvelun toimivuudesta. Tällä kertaa tein listan sinulle, joka olet käynnistämässä uutta palvelua.
Hinnoittelu. Sovellusvuokrattavan palvelun hinnoittelu lienee yksi haastavimmista asioista uutta palvelua käynnistettäessä. Parhaimmillaan SaaS -palvelu on silloin, kun [...]
Read the rest of this entry »
Kirjoitettu: Toukokuu 8, 2009 ¬ 15:12h.
Tiina Kallioinen
Yksi palvelubisneksen kulmakiviä on etsiä ratkaisuja, jotka auttavat asiakasta menestymään paremmin omassa liiketoiminnassaan. Samalla kaiken touhuamisen pitää olla kannattavaa myös palvelun tuottajalle. Nämä kaksi näkökulmaa luovat joskus hitusen haastavia aspekteja toistensa ylle. Jotta asia tästä vielä kristallisoituu, käytän esimerkkinä sovellusvuokrauspalvelua, eli SaaS -palvelua. Lyhenne tulee sanoista Software as a Service.
SaaS tarkoittaa lyhyesti kuvattuna sitä, että [...]
Read the rest of this entry »