Arkisto kategorialle ‘Kategoriattomat’

Johan oli vuosi

Kuluvan vuoden viimeiset kuukaudet olivat melkoista menoa. Kiitos kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille tästä vuodesta. Ensi vuonna on taas uudet kujeet.
Hauskoja hetkiä vuoden vaihteeseen!

Read the rest of this entry »

Hasan panostaa muutokseen

Lusikka on nyt otettu kauniiseen käteen Hasan & partersilla. Sen syyskuun alussa aloittavalla toimitusjohtaja Torsti Tenhusella on pitkän linjan kokemus uusmedioista. Rohkea veto Timo Everiltä siirtyä sivuun ja antaa tilaa uudelle tulokkaalle. Ja yhtä rohkea veto Torstilta siirtyä Nokialta mainosmaailmaan.
Mainostoimistojen muutospaineet ovat melkoisia. Näin Hasanillakin, vaikka uudistuksia ja uusia toimintatapoja on jo toteutettukin. Saapa nähdä, [...]

Read the rest of this entry »

Hiljaa hyvä tulee

Suurin osa Suomesta näyttää olevan lomalla heinäkuussa, on siis aika nauttia kesästä. Ja tyhjentää aivot mahdollisimman hyvin kaikesta taustahälinästä. Levänneenä mieleen nousee niitä oivalluksia, mitkä muuten jäävät kaiken kiireen keskellä huomaamatta.
Keskityn tahdin hiljentämiseen ja lepäämiseen seuraavien viikkojen aikana. Blogi jää lomalle hetkeksi.
Rauhallista ja lämmintä heinäkuuta kaikille.

Read the rest of this entry »

On aika rauhoittua hetkeksi

Työhuoneeni ikkunasta paistaa aurinko. On aika vetäytyä hetkeksi kaikesta touhuamisesta ja siirtyä nauttimaan läheisten ihmisten seurasta, hyvästä ruoasta ja ulkoilmasta.
Kiitos kaikille asiakkailleni ja yhteistyökumppaneilleni hienosta yhteistyöstä vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Työt jatkuvat taas keskikesän juhlan jälkeen.
Nautinnollista juhannusta!

Read the rest of this entry »

Valinnan vaikeus

Nykymaailmassa on monia hienoja asioita, kuten esimerkiksi se, että asioita voi tehdä monella eri tavalla. Joskus runsas vaihtoehtojen määrä sotkee ajattelua ja vaikeuttaa päätöksentekoa.
Vuosi sitten minulle oli aivan päivänselvää, että tarvitsen toiminnanohjausjärjestelmän. Se onkin ollut korvaamaton apu monessa asiassa. Tilanne oli ihan toinen kun mietin ohjelmavalintaa esimerkiksi uutiskirjeiden lähettämiseen. Alue on minulle oudompi ja mietin [...]

Read the rest of this entry »

Muutosvalmennuksella parempaan lopputulokseen

Viikon loma on takana, paluu arkeen alkoi eilen. Keho ja sielu virkistyivät laukatessa Unkarin mahtavassa maastossa. Voin suositella kaikille ratsastajille tutustumista Akác-tanyan tilan palveluihin.
Silmäilin ensimmäisenä työpäivänä edellisen viikon tapahtumia. Sattuipa silmiini yksi uutinen Kauppalehdestä, joka käsittelee työyhteisön ongelmia. Siinä on kuvailtu erilaisia ihmistyyppejä, joista ainakin johonkin lienet sinäkin joskus törmännyt. Tunnistan myös itse käyttäytyneeni joissain [...]

Read the rest of this entry »

Media murroksessa

Liikuskelen päivittäin erilaisissa viestintäalan yrityksissä. Markkinoiden murroksen vaikutukset tunnustetaan nyt avoimesti, enää ei puhuta vain väliaikaisesta taantumasta.
Parin viimeisen viikon aikana olen tutustunut syvällisemmin erilaisiin sosiaalisiin medioihin  ja niihin liittyviin ilmiöihin. Pääni on tällä hetkellä melkoinen sulatusuuni, täytyy jäsennellä ajatuksia viikonlopun yli.
Nyt on perjantai ja aurinko paistaa. Siis kone kiinni ja ulos. Tee sinäkin niin.
Valoa kaikille.

Read the rest of this entry »

Ensimmäinen vuosi on takana

Solun ensimmäinen vuosi tuli täyteen helmikuussa. Onpa ollut tapahtumaa jos jonkinlaista. Kaikki alkoi ajatuksesta tuottaa aikakaus- ja asiakaslehtitaloille tietoteknisiä palveluja. Näin tapahtuikin. Ensin palvelimet pystyyn Javerdelin tiloihin Pitäjänmäelle Helsinkiin ja sitten rakentamaan sovellusvuokrattavaa toimitusjärjestelmää. Ohjelmaksi valikoitui hollantilaisen van Gennepin PlanSystem3. Siellä se nyt pyörii Javerdelin konesalin uumenissa, ja aika monta lehteä on vuoden aikana tullut [...]

Read the rest of this entry »